Vuoden tavoitteita, sekä kirjat nro 7, 8 ja 9.

"1.Lue 12kirjaa

2.Laihdu 7kiloa

3.Matkusta jonnekin uuteen paikkaan

4.Maksa opintolainaa

5.Pyöräile 350km

6.Ompele."

Nyt eletään jo heinäkuuta. Vettä sataa joka toinen päivä ja varmasti siitäkin syystä elämä on ikävää. Lisäksi on ollut kränää naapurin kanssa ja elämä on ollut toisinaan aika yksinäistä. Onnistumisiakin on kyllä matkalle mahtunut. 

Vuoden kirjatavoite, 12 luettua kirjaa, alkaa näyttää todella hyvältä. Kuudennen kirjan jälkeen on luettuja opuksia tullut jo kolme: Wendy Markhamin Sinkkukesä, joka oli juuri sopivaa naisten hömppää, mitä on mukava lukea vaikkapa ulkona sellaisena harvinaisena päivänä jolloin aurinkokin näyttäytyy. Pikkusiskoltani sain luettavaksi Jennifer Lee Carrellin Shakespearen salaisuus nimisen jännittävän ja koukuttavan kirjan. Tämän tyylisiä kirjoja pitäisi lukea useamminkin, sillä kirja kaikkine arvoituksineen, murhineen, yllättävine käänteineen ja täydellisen mittaisilla kappaleillaan piti otteessaan todella lujasti. Lapsuuden kodistani kaivelin ullakon siivouksen yhteydessä mukaani vanhoja kirjojani ja sieltä löytyi kirja nro 9, vain 152sivuinen erittäin helppolukuinen Tuula Sandströmin kirjoittama Sankarikoira Aku, joka kertoo Suomen ensimmäisen sankarikoiran tarinan. 

En usko että viimeiset kolme kirjaa jäisivät lukematta, kun 1,5hengen nojatuoli tyynyineen ja viltteineen oikein huutaa istahtamaan ja lukemaan näinä sateisina päivinä. :)

Laihtumisesta ei kannata ruveta edes puhumaan, höpöttelyksihän kesä aina menee.. =)

Mutta kohta 5, pyöräile 350km ei ole enään kaukana. Itse asiassa se on aikalailla 20kilometrin päässä! Kävimme kiertämässä Oulujärven mieheni kanssa ja vaikka vettä satoi lähes koko ajan, oli reissu mitä mahtavin. Löysimme myös paikan, missä käydään vielä tälle kesälle uudestaan. Mies pääsee kalastamaan ja minä pääsen melomaan. 

Ompeleminenkin on nyt askeleen lähempänä, kun anoppi kävi säätämässä saumurin langat kohdalleen. Itse sain ne sinne pujoteltua, mutta kireyksien säätämistä en muista koskaan tehneeni ja ylipäätänsä saumuria olen käyttänyt yläasteella viimeksi. Kankaita löytyi lapsuudenkodin ullakolta ja onpa tuohon kertynyt jokunen korjattavakin vaate.. Kunhan nojatuoli tahtoo lepopäivän, on saumurin vuoro työskennellä!

Kovasti tekisi mieli lähteä kiertämään ympäri Suomen kaiken maailman kirpputoritapahtumia ynnä muita, olen vain harmitellen katsellut netistä muiden retroharrastajien löytöjä. Usein näissä löydöissä on kuitenkin sellainen helpottava tekijä, että vaikka löytöjä ovatkin, niin ovat monesti olleet myös melko hintavia. Itselläni kun ei tällä hetkellä ole mitään keräilykohdetta, niin kovin kalliita löytöjä tuskin tulee osteltua vaikka kohdalle tulisikin. Tietenkin aina löytyy tilaa ja/tai käyttöä muutamalle purkille, maljakolle, purnukalle, leipälaatikolle, kankaita tietenkin voisi ostaa, ompelukoneen voisin ostaa käytettynä ja kirjoja ja vaatteita tietty.. :D Taidan tästä painua katselemaan omia tavaroita myytävien tavaroiden sekaan odottamaan sopivaa peräkonttikirppistä tms, että voisi tienata rahaa niihin uusiin vanhoihin aarteisiin. <3

Ikävä Amerikkaa ja kirja nro 6

Jepjep, eipä ole tullut oltua kovin aktiivinen bloggaaja, vuosikin on kohta puolessa välissä. Huomenna olisi miehen kummitytön ja hänen veljen syntymäpäiväjuhlat, toivottavasti sää suosii. Ensi viikolla olisi sitten tuparit, joita mietiskellessä iski ikävä tuonne rapakon taakse.

Onhan siellä moni asia kehnosti, kuten terveydenhuolto ja vesijohtovesi. Mutta jos asuisin siellä nyt, uskoisin olevani himpun verran iloisempi. Ihmiset ovat superystävällisiä ja jo sen muutaman lyhyen päivän ajan mitä olen ko. maassa vieraillut, tunsin olevani porukassa mukana paljon enemmän kuin täällä Suomessa ikinä. Tulevia tupareita ajatellessani jostakin pulpahti ajatus, kuinka mukavaa olisikaan, jos joku vieraista toisi mukanaan vaikkapa pullon viiniä. Ihan vaan semmoisen alle kympin pullonkin, joita osa ihmisistä pitää lähinnä kunnianloukkauksena pullon saajaa kohtaan, mutta mulle se olisi aivan loistavaa. Jenkeissä osallistuin pieniin illanistujaisiin/bileisiin ja jokainen tulija sinne jotakin toi, ilman kehoitusta. Kyseessä ei siis olleet nyyttärit, vaan oli kohteliasta mennä jotakin mukanaan. Minun ikäluokassani ja/tai tässä maassa tämä ei ilmeisesti ole kovin tavallista..

Tietenkin jos asuisin vaikkapa Helsingissä, voisi tilanne olla toinen. Siellä voisi olla ihmisiä, jotka tuovat juhliin tullessaan tuomisia. Mutten asu, enkä tule koskaan asumaan (kaupunkielämä on liian ahdistavaa minulle) ja tyydyn tähän maaseutuun. On täällä niin paljon kaikkea hyvääkin, eikä ainakaan "leviä pää" sen takia, että naapureita olisi liikaa. :D

Ja sitten se kirja, joka on luettu jo useampi viikko sitten, mutta kirjoittaminen on tuntunut ylivoimaiselta haasteelta.

Näitä Sophien Kinsellan Himoshoppaajia löytyy melko monesti kirpputorilta, en ole ostanut  "uusia" koska entiset kolmekin ovat odottaneet hyllyssä lukijaansa. Niin ja koska en ole muistanut, mitä sieltä hyllystä jo löytyy. :D Nyt alkukesästä on kuitenkin ollut koko ajan päällä hirveä kaiken ylimääräisen hävittämisen halu ja kirjat nyt ovat melko näkyvällä paikalla ja helppoja hävitettäviä, kunhan ne ensin saa itse luettua. Tämän "Himoshoppaajan salaiset unelmat" luettuani, tulee varmasti luettua nuo toisetkin hyllystä ja mahdollisesti jopa ostettua muutama uusikin.

Tämäkin oli hyvin helppolukuinen ja vei mukanaan, kevyttä hömppää. Kirjan päähenkilö Rebecca Bloomwood on siis kova shoppailemaan. Niin kova, että päätyykin melkoisen velkataakan alle. Aluksi Rebecca sysää ongelmansa syrjään, muun muassa heittäen pankeista tulevat kirjeet roskiin, piiloon laatikkoihin ja väittäen olevansa sairaana/loukkaantunut yms, välttäääkseen tapaamiset. Mutta kuten jokainen hyvä hömppäkirja, tässäkin Rebecca kohtaa onnellisen lopun. Sen selvittäkööt jokainen joka kirjan tahtoo lukea. :)

Matalalentoa

Elämä tuntuu taas vaihteeksi todella, todella kurjalta. Koti on ihana, muutamia pikku juttuja pitäisi ostaa, mutta muuten, koti on Koti. Tunnen vain olevani hirveän yksinäinen, eikä mikään suju suunnitellusti. Eikä sitten jaksa mikään kiinnostaakkaan, kun ei se kuitenkaan suju niinkuin pitäisi. Jospa tämä menisi pian ohi.

Jännittäviä aikoja

Muuttorysäys alkaa ylihuomenna, ensimmäinen peräkärryllinen tavaraa on lastattu, joten keskiviikkona, kunhan mies pääsee aamulla töistä, pääsemme kuskaamaan tavaraa uuteen kotiin. Mies on sitä mieltä että muutto on ohi perjantaina, minä en uskalla olla niin positiivinen. Kaikki astiat on tiskattava, verhot ja lakanat pestävä, koska ne ovat olleet vintillä ja navetassa säilössä. Toki ne ovat olleet muovilaatikoissa/pusseissa, mutta haju on tarttunut kankaisiin eikä astioiden kanssa uskalla ottaa sitä riskiä, että niissä on pyöriskellyt hiiriä ja ties mitä muita elukoita. :D

Mies toi tänään Oulun reissulta multaa, ensimmäistä kertaa ikinä minulla on oma kukkapenkki ulkona. En ole mikään viherpeukalo, mutta yritän saada jotakin muutakin entä rikkaruohoja kasvamaan. Lisäksi sisälle tahdon jotakin uusia kasveja, lauantaina olisi tarkoitus olla paikat niin mallillaan että maltamme lähteä Ouluun ostoksille. Kasveja, muutamia uusia keittiövälineitä, halvempia pakasteita ja muuta pientä. :) Onneksi huonekalut ja kalleimmat tavarat ovat jo olemassa, joten kovin kalliiksi muuttaminen ei tule. Olemme ostaneet vain tv-tason, sohvapöydän ja silityslaudan. Muutoin kaikki onkin ollut valmiina odottamassa tätä hetkeä.

Kun elämä on yhtä leikkiä, ei ehdi palijo murehtia! <3

Voin jo tuntea sen, miltä tuntuu mennä omaan kotiin, missä on valoisaa, värikästä ja turvallista. Kotiin, missä odottaa perheeni. On jo puhuttu kesäillanvietoista, grillauksesta takapihalla, kalastamisesta joella (jonne siis matkaa ei ole kuin kivenheitto), kavereiden ja ystävien kutsumisesta kylään ja ihan vain omasta rauhasta nauttimisesta. On ihana kun on elämässä jotain hyvää mitä odottaa. Työsopimukseni loppuu toukokuussa. eikä jatkosta ole mitään tietoa. Koulutuspaikkoja katselin, mutta ei oikein kiinnostaisi lähteä opiskelemaan vuodeksi ja löytää itsensä sitten jälleen työttömänä. Haluaisin päästä töihin, olla töissä, tienata, pystyä suunnittelemaan elämää eteenpäin pikkusen pidemmällekin. Toisaalta, olen erittäin onnellinen myös tästä elämästä ilman vakituista työtä, kunhan vain muistan nauttia joka minuutista. Tai edes jokaisesta tunnista.

Ja toisaalta, ei se edes ole niin kamalan vaikeaa. :)

Kirja nro 5

Bridget Jonesista vähän villimpään teokseen. Näin seksiä tihkuvaa kirjaa en olekaan lukenut aikoihin ja koukuttavakin tämä oli yhtälailla kuin  Bridget, sisältö siis tosiaan vähän erilainen. 

Elokuvaa en ole katsonut, enkä todennäköisesti koskaan katsokaan, sen verran huonoja arvosteluita olen siitä kuullut. Kirja ei ollut ollenkaan sitä, mitä kuulemani perusteella odotin, mutta se oli todella paljon enemmän. Juoni oli mutkikkaampi ja mielenkiintoisempi mitä ajattelin, eli positiivinen yllätys. Kirjassa on kaksi pian valmistuvaa opiskelijaa, jotka asuvat yhdessä. Toinen heistä, Kate, on koulun lehden toimittaja ja hänen on tarkoitus mennä haastattelemaan hyvin rikasta, vaikeasti tavoitettavaa miestä. Kate on sairaana ja kämppiksensä Anastasia joutuu tekemään haastattelun Katen puolesta. Haastattelu on kiusallinen, kömpelö, eikä Anastasia ymmärrä sähkövirtaa joka hänen ja herra Greyn välillä sykkii. Grey tuntee voimakasta vetoa Anastasiaan, eikä Anastasiakaan oikein pysty olemaan erossa tästä omituisesta rikkaasta miehestä. Se, millaisessa maailmassa herra Grey elää, on kaikki Anastasialle uutta ja erilaista. Näiden kahden välillä onkin melkoista kipinäsuihkua, kun he yrittävät ottaa toisistaan selkoa.

Tätäkin kirjaa voin suositella, erityisesti kaikille niille jotka ovat katsoneet elokuvan. Mikäli elokuva on puoleksikaan niin huono kuin olen kuullut, tämä kirja, ja tietysti ne kaksi jatko-osaa, vievät lukijan aivan eri maailmaan. Omasta mielestäni kirja jäi jotenkin kesken, tietysti näin saadaan ihminen haluamaan lukea myös jatko-osat. Harmikseni minulla ei niitä nyt ole, eikä olisi aikaa lukeakaan vaikka kirjat käsissä olisivatkin. Keskiviikkona alkaa muuttorumba ja olen onnellinen että sain kirjan luettua, ettei se huuda huomiotani joka kerta kun sen jossakin näen.

Kirja nro 4

Siskoni joululahjapaketista löytyi Helen Fieldingin uusin Bridget Jones, Mad about The Boy. Siskollani tämä kirja jo entuudestaan oli, joten teimme vaihtokaupan. Mietin vain, miksei Bridget Joneseja ole yhtä monta kuin vaikka Neiti Etsiviä, joita en ole lukenut ja joita kirjastossa tuntui yläaste aikaan olevan hyllytolkulla...

" 'Näytät niin... sporttiselta!' puuskautin. Onneksi juuri silloin pöytään tuotiin teetä ja aivan valtava kolmikerroksinen tarjotin. Ambergris otti pikkuruisen savulohileivän, jota hän sitten siirteli lautasellaan koko loppuajan, jonka kuluessa minä nautin koko alimman voileipäkerroksen, kolme skonssia hillon ja paksun kerman kera, valikoiman minitorttuja ja -piiraita sekä molemmat teetarjoiluun kuuluvat ilmaiset samppanjalasilliset."

Ylläolevassa kohtauksessa Bridget on tapaamisessa näyttelijän kanssa, joka on mahdollisesti tulossa näyttelemään Bridgetin käsikirjoittamaan elokuvaan. Ja kyllä, minä pidin tuosta kohtauksesta. Bridget vain voi olla oma itsensä, syödä niinkuin söisi yksinkin, vaikka vastapäätä istuu sporttinen näyttelijä, joka ei ruokaan edes koske. Mahtavaa, noinhan sen kuuluukin mennä! Jos tahdon syödä, syön. Jos se jotakuta muuta haittaa, se on hänen ongelmansa.

Mutta takaisin kirjaan, se oli yhtä loistava Bridget Jones, kuin edellisetkin! Nämä jos mitkä kirjat saavat elämän tuntumaan taas hitusen paremmalta. :) Ei voi muutakuin suositella jokaiselle naiselle, joka kirjoja lukee. Sopivaa hömppää, vaikkei niin hömpästä tykkäisikään.

Kaikki käy niin äkkiä!

Minun on pitänyt kirjoittaa jo monena päivänä ja monesta asiasta, mutta kaikki on tapahtunut niin äkkiä, ettei pääni ole pysynyt mukana, saati sitten sormet näppäimistöllä! Olen ollut masentunut odottaessani omaa syntymäpäivääni, viime vuosi kun oli masentavinta siihen aikoihin. Tämä vuosi ei mennyt ihan yhtä huonosti.. :)

Ennen syntymäpäivääni, eräänä aamuna mieheni kysyi että kateltaisiinko vuokra-asuntoja kylältä. Tästä olen puhunut miehelleni niin monen monituista kertaa, että haluaisin muuttaa hänen kanssaan kirkonkylälle, omaan asuntoon, elämään omaa elämää. Katselimme yksityisiä asuntoja, mutta niitä ei ollut sopivia tarjolla. Vaatimuksina olivat ettei asunnossa olisi sähkölämmitystä, tarvitsimme kaksi autopaikkaa, lemmikkien tuli olla sallittuja ja sauna olisi hyvä olla oma. Lisäksi tarvitsen keittiöön tarpeeksi kaappitilaa ja onpa se tila hyväksi muuallakin. Mieheni soitti kunnan vuokra-asunnoista ja saimmekin mennä katsomaan niitä heti samana päivänä. Ensimmäinen oli melkoinen kauhistus, seinissä reikiä, likaista jne. Seuraavassa asunnossa oli menossa remontti (on se kyllä vieläkin) ja siitä minä pidin! Seinät oli maalattu uusiksi, keittiön allaskaappi oli rakenteilla ja kylpyhyoneessa oli jo uudet kaakelit, muutoin se oli vielä tyhjillään. Pieniä mutkia matkassa oli, mutta asunto on meille! Ja muutto on 1.4, enkä millään malttaisi odottaa!! Tekisi niin mieli ostella uusia verhoja ja purkkeja ja pannuja ja veitsiä ja kaikkea muuta, mutta lompakko laittaa vastaan. :D

Syntymäpäiväni oli keskiviikkona, mieheni kertoi että juhlistaisimme syntymäpäivääni jotenkin lauantaina, kun hänelläkin on vapaapäivä. No, lauantaiaamuna hän herätti minut ja kysyi lähtisimmekö tänään käymään Oulussa katsomassa löytyisikö sieltä liikettä mistä niitä kihlarinkuloita saisi. No toki niitä lähdettiin sitten ostamaan. <3 Useammassa liikkeessä käytiin, mutta Oulun Korusta löytyi paras valikoima ja paras palvelu ja meille sopivat sormukset.

<3

Olen yrittänyt myydä tavaraa pois, olemme ostaneet tilalle tavaraa uuteen kotiin. Lisäksi olen ostanut siemeniä, joita saan rivitalon takapihalle, omalle (vuokratulle) takapihalle istuttaa!

Rahat ovat siis melko lopussa, koska takuuvuokra ja uudet huonekalut ja laitteet, mutta olen erittäin onnellinen. Paino on noussut, muttei onneksi kaikkea ole tullut takaisin. Olen ehkä löytämässä tasapainon syömisten kanssa, ainakin suunnilleen. Ja tunnen itseni hyväksi. En malta odottaa kesää, sitä että saan pukea päälleni uusia mekkoja joita olen jossakin naisellisuus-mielenhäiriössä ostellut. Enkä sitä että saadaan grillata omalla takapihalla, voidaan kutsua ystäviä käymään ja saan leipoa omassa keittiössä, omilla välineillä. On mahtavaa, että välillä elämä menee niin hyvin, etteivät ylimääräiset kilot, vähät rahat, vähät sosiaaliset kanssakäymiset ja huono menneisyys haittaa. Koska on vain nyt ja nyt on hyvä olla.

Kirja nro 3

Näitä nyt tulee peräjälkeen, kun innostusta muuhun kirjoittamiseen ei juuri ole, eikä mikään muukaan (paitsi lukeminen) oikein kiinnosta. Ehkäpä pitäisi kirjoittaa innostuksen puutteesta, mutta kerronpa tästä, jotta saan kirjan laitettua kiertoon. :)

Charlaine Harrisin kirjoittama Veren voima, kertoo pienessä kaupungissa asuvasta Sookiesta, joka työskentelee tarjoilijana ja asuu isoäitinsä kanssa. Vampyyrit eivät ole tässä kirjassa yön pelottavia olentoja, joita vältellään ja pelätään, vaan ne ovat ihmisten tiedossa ja tarjoillaanpa heille ravintoloissa tekovertakin, jotta ihmiset saisivat elää rauhassa. Vampyyrikirjojen lukemisesta on joku tovi vierähtänyt, mutta tämä yllätti positiivisesti ja tempasi todella lujasti mukaansa. Tottakai, kuten monessa muussakin vampyyrikirjoissa (ja muissakin kirjoissa) tässäkin tapahtuu romanssi päähenkilön ja vampyyrin välillä.

En osaa oikein kirjoittaa tästä kirjasta, mutta jos joku kysyisi kannattaisiko tämä lukea, suosittelisin kyllä. Kirjoista on myös tehty tv-sarja nimeltä True Blood. Joku on varmasti katsonut ja osaa ehkä kertoa siitä enemmän, minä en juuri televisiota katso enkä ole jaksoakaan ko. sarjasta katsonut. Eikä sitä näkynyt olevan Netflixissä, joten en varmaankaan ihan heti sarjaa katsokkaan.

Tämä haaste vuodelle 2015, lukea ainakin 12kirjaa, on tähän mennessä tuntunut erittäin hyvältä. Olen päässyt takaisin kirjojen maailmaan ja voin taas sanoa, lukeminen kannattaa. Itse pääsen noihin kirjoihin pakoon kaikkea sitä, mikä tässä elämässä minulla kulloinkin vastustaa. Se myös rentouttaa, jos on kovin paljon murehdittavaa, eikä oikein osaa ottaa ohjia käsiinsä. Hyvä kirja auttaa. Se vie ajatukset pois murehtimisesta ja antaa lukijalleen pienen tauon arkiseen aherrukseen. Ja saattaapa kirjoista myös oppia jotakin, tai löytää vaikka uuden harrastuksen tai inspiraation oman elämänsä saamisesta takaisin raiteilleen. Tämä kyseinen kirja ei mikään elämäntapaopas ole, mutta näissä yliluonnollisissa seikkailuissa pääsee todella vikkelästi karkuun omaa elämää!

Kirja nro 2

Vuoden toisena kirjana oli Candance Bushnellin kirjoittama "Hissillä huipulle". Bushnellin ensimmäinen teos on vaatimattomasti Sinkkuelämää, se josta on tehty tv-sarja ja pari elokuvaa! Enkä tiennyt sitäkään, että Sinkkuelämää perustuu Bushnellin omiin kokemuksiinsa perustuviin sanomalehtikolumneihin, enkä tietäisi tätä faktaa vieläkään, ellen olisi Hissillä huipulle kirjan takakantta lukenut. Kirjan sain ihanalta siskoltani joululahjaksi ja toisin kuin monena vuonna aiemmin, nyt aloitin lukemisen jo näin aikaisin joulun jälkeen (helmikuussa, teksti vain jäi kesken ja unohtui :D ).

Minulla kesti melko kauan, ennenkuin pääsin sisälle kirjaan niin, etten malttanut laskea sitä käsistäni. Tähän vaikutti varmasti se, että kirjan kappaleet olivat pitkiä. Pitkät kappaleet vaikuttavat niin, ainakin minulla, etten aina edes jatka kirjan lukemista vaikka mieli tekisi. Aamulla ennen töihin lähtöä on tympeää jättää kirja kesken kappaleen. Samoin illalla, jos vähänkään väsyttää, ei tule lukemista jatkettua. Kuitenkin, kun olin päässyt puolenvälin yli, luin kerralla useita kappaleita aivan huomaamatta.

Kirjassa kerrotaan elämästä New Yorkissa, tarkemmin Viides avenue 1:n asukkaista ja heidän ystävistään ja rakastajistaan. Joukkoon mahtuu hyvin erilaisia ihmisiä, kunnianhimoa, fyysistä toisen ihmisen himoa, kurjuutta ja paljon muuta. Kirja on hyvä, ei parhaita mitä olen lukenut, muttei todellakaan huonoimpiakaan. Ja aiheena New York, ei mielestäni voi koskaan epäonnistua, sillä kaupunki on jotain sanoinkuvaamattoman mieletöntä. <3

Kuva napattu lautalta, vielä kun pääsisin joskus takaisin. :')

Huoh, ystävänpäivä.

Aamulla ensimmäisenä sain lukea tekstiviestin rakkaalta mieheltäni, jossa hän kysyi olisinko kuskina hälle tänä iltana. Olipas mukava herätä tähän ihanaan ystävänpäivään (huomaa sarkasmi)! En ole myöskään saanut halauksia enkä suukkoja. Ystävänpäiväkortteja olen saanut kaksi, äidiltä ja kummitädiltä. Jei, olenpa suosittu. Eikä sillä, en odottanutkaan mitään korttitulvaa, ei niitä ole ikinä ennenkään tullut. Toivotuksiakaan ei ole tullut, muuta kuin niiltä keille olen kortin laittanut.

En ole käynyt missään, en ole tehnyt mitään erikoista. Olen syönyt ruokaa minkä olen aiemmin viikolla tehnyt ja olen ollut erittäin masentunut tästä saakelin vaaleanpunaisesta ja ihanasta päivästä. Eipä siinä, sain kyllä mieheltäni kolme vaaleanpunaista ruusua ja rasiallisen sydämen mallisia suklaita, mutta BLAAH! Kuinka ihanaa, olisikaan ollut vaikka tehdä ruokaa yhdessä, jotain erilaista ja hyvää. Tai vaikka käydä yhdessä hiihtämässä? Tai lenkillä? Tai katsoa joku hyvä elokuva? Tai halata joka kerta kun näkee toisen.

Mutta ei, tämä ei nyt mennyt niin. Toinen vaihtoehto mitä ajattelin, olisi ollut se, että olisin lähtenyt vaikkapa kiertämään kirpputoreja jonkun kaverin kanssa. Olisin ollut valmis ajamaankin sen tähden jonnekkin kauemmas. Mutta eihän se semmoinen käy päinsä. Ne muutamat kaverit mitkä minulla on, viettävät tätä päivää puolisoidensa tai lastensa kanssa tai töissä tai ovat liian kaukana. Eikä niissä kavereissa ole sellaisia, ketä kiinnostaisi kiertää päivä kirpputoreja.

Olisinhan voinut mennä yksin, mutta ajattelin että olisi väärin lähteä viettämään ystävänpäivää yksin ja jättää mies puuhailemaan omiaan. Mitäpä suotta, olisin vain lähtenyt heti aamulla herättyäni, mies olisi ollut varmasti ihan yhtä innoissaan lähdössä baariin, vaikkei olisi nähnyt minua koko päivänä. Onhan hänellä siellä kivaa, ilmeisesti on rahaa juoda ja kavereitakin sieltä hänellä löytyy. Sekään ei passaa että odotan jossakin muualla sillä aikaa kun hän viettää kivaa iltaa baarissa.

Tällä hetkellä, elämä ei ole taaskaan kivaa.

Voinko vain syödä itseni valtavaksi, muuttaa Japaniin ja ruveta sumopainijaksi? Tai ehkäpä säästän ensi vuoden ystävänpäiväksi vähän rahaa, menen jonnekin hotelliin, olen koko päivän hierottavana ja erilaisissa hemmotteluhoidoissa ja käyn ehkä teatterissa tai elokuvissa ja juon kallista viiniä tai shamppanjaa, ilman puhelinta, ilman kavereita, ilman miehiä. Sounds like a plan to me.

Ei elämä aina suju.

Nyt on ollut taas tämmöinen kausi, kun elämä ei oikein ota sujuakseen. Tuntuu että pienimmätkin asiat vaativat hirveitä ponnisteluita, eikä suuremmista asioista kannata edes haaveilla. Päivällä oli loistava olo, hirveistä selkäkivuista huolimatta, mutta heti töiden loputtua oli eri meininki. Päivällä päätin, etten osta karkkia tässä kuussa. Koska a)sitä on tullut taas syötyä liikaa ja sokeririippuvuus on päällä lujasti, b) rahaa on tässä kuussa vähemmän kuin viime kuussa, koska ylitin budjettini ja elin säästöistä. Kohta b sinälläänhän ei ole ongelma, eivät ne olleet säästöjen viimeiset eurot jotka käytin.. Silti mieli on huono koska budjetointi ei onnistunut ja säästöön pitäisi saada vähän enemmänkin rahaa, että pääsisi käymään ulkomaanmatkalla mitä on siskon kanssa suunniteltu ja jotta voisin elää kesänkin. Ja miehen kanssa käydään varmasti jollakin reissulla kesän aikana, rahaa tarvitsee, mutta työt eivät ole niin varmalla pohjalla.

Tänä aamuna olin todella väsynyt, selkä on kipeä ja pitää hereillä, särkylääkkeistä ja voiteista huolimatta. Olisin voinut yrittää nukkua aamulla vielä tunnin, mutta päätin pysyä hereillä ja katsoin Netflixistä ohjelmaa samalla kun vetelin aamupala rahkaa suuhun. Olin kahden vaiheilla, joogaisinko aamulla vai joogaisinko illalla. Joogaaminen unohtui ja päätin nukkua päiväunet kunhan tulen töistä. Olenko nyt puoli kahdeksan aikaan illalla sitten nukkunut? En. Ja minua väsyttää, tympäsee, ottaa päähän, masentaa, itkettää ja raivostuttaa.

Töistä päästyäni menin kauppaan ostaakseni hiivan, jonka aamulla unohdin. Olin ärsyyntynyt, väsynyt ja vähän nälkäinenkin, tästä lopputuloksena hiivan lisäksi mukaan lähti myös läjä irtokarkkeja. En ole varmaankaan ikinä ostanut niin paljon irtokarkkeja kuin tänään, tiedä sitten mistä se johtuu. Tulin kotiin, ärsyynnyin lisää, koska olisin halunnut vain mennä yksin jonnekin pimeään pieneen komeroon ja huutaa suoraa huutoa ja lopuksi tuhota komeron. Söin ja selasin sähköpostit ja naamakirjan ja lähdin koiran kanssa ulos. Päästyämme takaisin sisälle ruokin koiran ja rupesin tekemään omaa ruokaani, jonka jälkeen ajattelin katsoa sarjaa samalla kun etsin osoitteet ystävänpäiväkortteihin ja teen vielä yhden joka eilen jäi tekemättä. Samalla sain myös kirjattua kuitit lompakosta budjettitaulukkoon ja vietyä kuolleet tulppaanit biojäteastiaan. Lopputulos: kello on niin paljon että mies on kohta kotona (eli oma aika on ohi ja me-aika astuu voimaan) ja joogaaminen on totaalisesti jäänyt. Eli edelleenkin kiukuttaa ja pahasti.

Sitten kun tämän kiukun läpi ajattelen järkevästi:

• sain tehtyä sen kortin ja etsittyä ne osoitteet
• sain tehtyä ruuan ja rahkat töihin loppuviikoksi
• sain tänään töiden ohessa käytyä apteekissa ja muistin ostaa kaiken mitä pitikin
• tähän mennessä budjetti näyttää hyvältä, eikä tällä viikolla ole tarvetta ostaa enää ruokia
• ruuasta tuli hyvää (harvinaista kun minä kokkaan ilman reseptiä)

Näiden lisäksi huomenna on nyrkkeily ja keskiviikkona hieroja, joten selkäkin tulee kuntoon (pakkohan sen on?!) ja lisäksi olen vihdoinkin keksinyt mitä hommaan miehelle ystävänpäivälahjaksi. Joten miksi olen kiukkuinen ja pettynyt? Olen saanut tehtyä asioita, en välttämättä juuri niitä mitä aamulla ajattelin tekeväni, mutta olen saanut asioita aikaiseksi. Tottakai se masentaa, että ostin ja söin niitä karkkeja, vaikka päätin olla tekemättä niin. Mutta ei kukaan siihen kuollut ja maailma pyörii edelleen. Kukaan ei ole täydellinen ja minäkin teen virheitä, tämä karkkien ostaminen oli virhe, joka nyt vain täytyy hyväksyä ja elää elämää eteenpäin. 

Teksti saattaa olla hyvinkin sekavaa, mutta ei sillä minulle ole väliä. Sillä minun oloni parani huimasti. Ajatukset selkesivät, enkä enää vihaa itseäni. Nyt siirrän särkylääkkeet ja rasvat pois näkyviltä ja joogaan 17minuuttia. Ehkä huomenna joogaan heti aamusta, ehkä en. <3

Emme lopeta leikkimistä koska vanhenemme, vanhenemme koska lopetamme leikkimisen..

Minun piti tänään kirjoittaa niistä pikkuleivistä, jotka ovat vielä leipomatta. Heti aamusta tänään on ollut kurja fiilis. On masentanut, vaikka aurinko on paistanut ja töissä oli hauskoja hetkiä. Keksien leipominen ei ole ollut mukavan kuuloinen vaihtoehto päivän tekemiseksi missään vaiheessa. Mutta nyt, olo on paljon parempi kuin aamulla ja siitä on kiittäminen pikkusiskoani!

En tiedä mitä ihmettä tekisin ilman tuota ihmistä jota niin suuresti rakastan. Toki välillä hävettää, kun minä olen se joka useimmiten pyytää apua, kun en tiedä miten selviän tai mitä teen. Tänään kysyin häneltä, että mitä keksisin, kun on mahtava ilma, aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja pakkasta oli pari astetta. Sain vastauksen lähteä koirani kanssa makkaran paistoon. No, ei hullumpi idea, koira täytyy kuitenkin lenkittää. Mies ei joutanut mukaan, mutta reissu oli mitä mahtavin. Mukana ei ollut puhelinta, ei kameraa, ei musiikkia. Vain minä ja koira ja metsää.

Ulkoilun ja ruokailun jälkeen joutaa jo rentoutumaan.

Emme menneet kauas, koska tässä lähellä on omalla maalla kota, jossa nuotion saa varmasti onnistumaan. Laitoin tulet ja kävin lumikenkäilemässä ensimmäistä kertaa tälle talvea. Välilämmittely kodassa ja makkaran paisto, sitten lähdimme kiipeämään tietä ylöspäin. Oli mukavaa katsoa auringonlaskua, hyppiä lumihangessa ja pelmuta, kuin lapsi tai koira. Oli myös jotenkin hienon tuntuista laskeutua takaisin metsään, jossa oli jo hämärää ja painella kotaan paistamaan toista makkaraa. Kummallakaan meistä ei ollut kiire pois, joten meillähän menikin aikaa. Kolmisen tuntia koko reissulla. Eipä silti, ilman tuota reissua, olisin todennäköisesti masentanut sisällä, katsellut ohjelmia/elokuvaa/pelannut ja tähän aikaan itkisin ja kiukuttelisin koska a) en olisi saanut mitään aikaiseksi, b) olisi nälkä koska syöminen unohtuisi c) olisin kuitenkin syönyt suklaata/pullaa/muuta sokerimössöä ja potisin siitä huonoa omaatuntoa.

Suklaasta tulikin mieleeni, täytyypä katsoa mitä postista hakemastani paketista löytyy ja käydä leipomassa ne keksit! :p

Voi nam minkälaisia herkkuja paketti paljastikaan!

Raakaleivontaan tuli mulpereita, sekä hassel- ja saksanpähkinöitä. Purkki omega-3sia, suolalyhty ja sitten niitä herkkuja! Tyrni-valkosuklaa tryffeleitä, tummalla suklaalla päällystettyjä kirsikoita ja kolmea eri sorttista raakasuklaata: manteli-cappuccino-mulperi, sitruuna-vihreä tee sekä manteli-rusina raakasuklaabrownie. Tummasuklaakirsikat ovat juuri niin täydellisiä kuin nimikin kuulostaa. Ja juuri niin hyvää, kuin uskalsin kuvitellakin! Tyrni-valkosuklaatryffelit taas pettivät odotukseni.. Jotenkin odotin, että siellä keskellä olisi ollut kokonainen marja, mutta tyrnin osuus on mehutiivistettä ja tyrnijauhetta. Syötyähän nuo tulee kuitenkin, vaikkei tyrnin maku minusta tule tarpeeksi esiin. Loput suklaat jätän vielä maistamatta, kun ne keksitkin saa kohta käydä laittamassa uuniin.. <3

Eilen tosiaan törmäsin Amerikkalaiset suklaahippukeksit reseptiin täällä ja välitön himo näiden kokeiluun syntyi. Tuolta kaivelin myös monta muuta herkkua mitä voisi kokeilla, kunhan aikaa on. Omat keksini tein gluteenittomana, maissitärkkelyksen sijalla perunajauhoja ja fariinisokerin korvasin siirapilla. Kekseistä tuli todella hyvän makuisia, mutta.. No, kuva kertokoot:

Keksit siis sulivat yhtenäiseksi levyksi. Ensimmäisestä pellillisestä ei kyllä montaa palasta jäänytkään, kun mieheni ja hänen äitinsä tulivat kanssani koemaistamaan. Ulkonäkö ei siis oikein sovi yksiin maun kanssa. :D Ensi kerralla täytyy koittaa tehdä paljon pienempiä palleroita ja ehkäpä vielä harvempaan pellille. Siinä vain tulee minun ongelmakohtani leipoessa esiin, en minä millään jaksaisi paistaa kovin montaa pellillistä. Nämäkin kun olivat 10min uunissa, niin esimerkiksi neljän pellillisen paistamiseen menee 40minuuttia. Vaan ehkäpä se lopputulos olisi sitten todella palkitsevaa, jos kerrankin malttaisi tehdä ihan rauhassa. Varaisi koko päivän siihen leipomiseen, ei mitään muuta kuin uunin vahtaamista ja tiskaamista! Mutta nyt korkkaan jonkun juoman ja katson miehen kanssa elokuvan. Toivottavasti kaikilla on mahdollisimman ihana viikonloppu edessä! <3

Saavutuksia

Viime maanantai aamuna näytti vaaka ihania numeroita, sen kammottavan ysin perässä tulikin iki-ihana ja kauan odotettu nolla! Olin kyllä äimistynyt, sillä edellisen viikon loppupuoli meni enemmän kuin vähän höpöksi. Aterioita jäi väliin ja suklaa ja viini maistuivat paremmin kuin kasvikset. Loppujen lopuksi päätin vain luovuttaa. En elämäntapamuutosta, vaan dieettiohjeiden noudattamisen. Jos kerran ohjeiden noudattaminen, tai siis niiden noudattamisen yritys, johtaa vain siihen että mässään suklaalla, on varmasti parempi vaihtoehto syödä vaikka hedelmiä silloin kun herkkunälkä yllättää. Ja laittaa rahkaan liikaa marjoja että se on vähän makeampaa, enkä kiellä itseltäni enään hunajankaan lisäämistä rahkaan. Ja ilmeisesti tämäkin on ihan toimiva keino. Aamupäivän ruokailut noudattavat hyvin paljon dieettiohjeita, ihan vain senkin takia että rahkavälipala on helppo ottaa mukaan töihin ja syödä silloin kun siellä on aikaa pitää taukoa.

Masennusjakso alkaa myös näyttämään katoamisen merkkejä. Eniten minua helpottaa, kun pystyn uskottelemaan itselleni, ettei minun ole pakko tehdä jotakin joka päivä. Yritän asettaa yhden tavoitteen päivälle, tämän päivän tavoite taisi olla kesätyöhakemuksen täyttäminen ja lähettäminen. Olen saanut tehtyä sen, mutta olen myös lisäksi hieman askarrellut, pessyt pyykkiä, kantanut projektinojatuolin tyynyt sisälle, tuonut saunapuita sisälle ja tehnyt rahkaa. Olen ylpeä siitä, etten myöskään ole kokenut kiirettä, enkä pakkoa, näitä pieniä askareita tehdessäni. Rahaseurantani on ajan tasalla ja rahan käyttöön on selkeät suunnitelmat, tähän mennessä näyttää hyvältä (niinhän se aina alkukuusta, kun tili tulee loppukuusta).

Huomenna ajattelin pitkästä aikaa leipoa, kun löysin reseptin jota haluan kokeilla ja johon löytyy aineksetkin melkein kaikki! :)

Monta aikomusta, harvoja toteutumisia.

Monen monta kertaa olen aikonut kirjoittaa blogiin. Mieleen on juolahtanut lähestulkoon päivittäin erilaisia tekstejä, jotka tänne kirjoittaisin. Mutta kun tietokone ei ole heti silloin lähettyvillä ja jos onkin, niin ei ole aikaa alkaa tekstiä näpyttelemään. Pitäisikö palkata sihteeri, kirjoittamaan aina kun ideoita tulvii? Tänään aion saada kirjoitettua tämän blogitekstin ja laskettua tammikuun budjetin loppuun ja tulostettua helmikuulle taulukon, pakko vähän tutkia mihin kaikki rahat mystisesti aina katoavat. ;)  Nyt kuitenkin välillä töihin!

Mieheltä saatu kukka, buddha ja vuoden ensimmäiset tulppaanit <3

Ilme kertoo kaiken, nukkuvan koiran kuvaaminen, ei tämän mielestä ole kovin kivaa!

Kello näyttää jo kuutta illalla, jospa nyt kerkiäis vähän kirjoittamaankin. Töiden jälkeen ylläolevan koiraeläimen kanssa tehtiin vähän lumitöitä, tässä talossa on pihaa hirvittävän paljon. Pihatie on varmaan kilometrin mittainen (ehkä pientä liioittelua), eikä me jaksettu koko pihatietä kolata. Koira rupesi repimään lumikolaa, kun yritin pukata lunta kohti penkkaa. Joten piti lopettaa, ennenkuin koiralla menee hampaat tai kolasta lähtee palasia. Tiskasin, suunnittelin imurointia (joogaaminen on niin paljon kivempaa puhtaalla lattialla), hoidin kynnet ja mietin mitä ihmettä tekisin kipeälle selälleni, ettei se olisi ihan näin kipeä. Kaiken nostaminen sattuu ja vaikkei mitään tekisikään, olo on tukala. Eilen kävin hierojalla ja ensi keskiviikkona uusiksi, jospa se vähän auttaisi.

Kaverini lähetti minulle facebookissa linkin, josta paljastui erään kuljetusfirman rekrypäivä, tai siis lomake jolla pystyy lähettämään hakemuksensa. Kyseessä on kesätyö ja nykyinen työsopimukseni loppuu 15.5.2015. Aion hakea ja olen äärettömän kiitollinen ja onnellinen mikäli pääsen edes sinne rekrypäivälle. Tietenkin se töihin pääseminen olisi mahtavaa, palkkakin on hieman eri luokkaa entä näissä avustavissa keittiöhommissa. Tuntimääräkin toki on isompi, mutta työ olisi sellaista mistä todella nautin, mitä todella haluan tehdä. Olen myös nauttinut nykyisistä lyhyistä työpäivistä ja helpoista työtehtävistä, mutta olisi ihan mukava kohdata välillä vähän haastettakin.

Kiukuttaa niin että kiehuu

Nopea listaus ettei kerkeä kiukkuaiheet unohtua!

• Epäsopivat kengät!
• Rahanmeno!
• Se, että romun määrä on vakio!
• Laihduttaminen!
• Epäjärjestys ja asioiden tekemättä jättäminen!

Tilasin nettikaupasta kengät, hintaan 104.90€. Ensimmäinen koko oli liian pieni, no eipä hätää, vaihtolapun täyttöön ja kengät postiin! Tänään tuli uusi koko ja nämä olivat sitten liian isot! Valtavat pohkeeni eivät täyttäneetkään tämän koon vartta, joten saappaat olisivat valuneet ikävästi.. Tällä kertaa palautus/vaihtolappua ei jostain syystä ollutkaan laatikossa mukana. Sain sen kuitenkin nettisivuilta tulostettua ja nyt sormet ristissä toivon, että kengät saa palautettua ja rahat tulevat tilille. Jos ei, poltan kyllä loputkin kenkäni, enkä käytä kenkiä enään ikinä! Tai ainakaan ensi kesänä :D 

Jaaaaa sitten on tämä raha. Kenkiin meni rahaa, toivottavasti se raha palautuu. Rahaa on mennyt myös Rukan reissulla, mikä ei haittaa, koska lomareissulla ollaan lomalla. :) Eikä sitä rahaa siellä hirveästi edes mennyt, muutama lasi viiniä, ei kovin kallista syömistä ja hierontakin maksoi 20€. Mutta ongelmani on budjetointi. Tai siis siinä pysyminen! Budjetin tekeminen onnistuu, jopa ihan järkevän sellaisen, mutta siinä pysyminen näkyy olevan aika hankalaa.. Elämä on oppimista, näköjään ihan koko ajan! 

Tämä kolmas kohta, romun määrä, on ehkä suosikkini näistä ärsytyksen aiheuttajista! :D Kävin läpi tavaroitani tänään ja hävitin viisi esinettä (tai siis siirsin ne hävitettävien laatikkoon), kävin kaupassa hakemassa ne aiemmin mainitut kengät ja ostamassa pähkinöitä etteivät lopu kesken. Samalla reissulla tarttui mukaani matkapakkaus voiteille ja pesuaineille. Ja siinähän on kaksi (2) pientä purkkia, kaksi (2) pulloa ja se pussukka missä ne ovat. Eli viisi pientä asiaa! :D Miksi ihmeessä se on niin vaikeaa? No, mutta jos tulee ulkomaanmatka, niin onpahan nyt mihin pakata pesuaine lentokoneeseen.

Laihduttaminen. Se on väärä sana, uusien elämäntapojen opettelu, kuulostaa paljon positiivisemmalta. Kävin läpi kuuden viikon ohjelman, jolla paino putosi huimasti. Aloitin samoilla ohjeilla tämän viikon maanantaina, tarkoituksena pitää ohjelmaa yllä seuraavat neljä viikkoa. Nälkä on ollut kova! Suklaata on tehnyt mieli! Miehen tarjotessa karkkia, on tehnyt mieli repiä koko pussi hänen käsistä ja kaataa sisältö suoraan suuhun. Tarkoitus olisi oppia, että voin herkutella, mutta vaikkapa kerran viikossa. Voin syödä perunaa, mutta en puolta lautasellista. Veden juominenkin tuppaa unohtumaan, mutta tämä ohjelma auttaa muistamaan, kun ruokaa ei olekkaan "koko ajan" edessä, on veden juominen erittäin herkullinen vaihtoehto murisevalle vatsalle.

Kun minua ärsyttää, niin minua ärsyttää yleensä kunnolla. Tänään on toinen päivä tätä ärsytystä ja teki mieli huutaa, ihan vain suoraa huutoa, kun astuin tiskattuani makuuhuoneen puolelle. Vaatteita kaiuttimien päällä, lipaston päälys täynnä papereita ja roskia, rahaseurantaa en ole muistanut täyttää, eli siinä odottaisi melkoinen urakka.. Viime viikon tiistaina näkyy olevan viimeisin merkintä! Ei kiva, mutta pakko se on yrittää saada tänään hoidettua. Sitä ennen saavat kuihtuvat leikkokukat häädön kompostiin, joogaan ja lihaskuntoilen. Eiköhän tämä olo sitten helpota. 

Ärsytyksen takia ei juuri kuvia ole, tässä kuitenkin pari hyvänolon hetkeä!

Aina välillä toivon, että mieheni jaksaisi/kiinnostuisi/välittäisi, sen verran että katsoisi kanssani jonkin "naistenhömpän". Sitten kun katson semmosta ja koira tulee viereen ihoon kiinni, mietin miksi ihmeessä tarvitsisin tähän hommaan miehen. Karvaisempi uros hoitaa homman enemmän kuin mielellään! <3

Talvi<3 (Saman voin kyllä sanoa kesästä, syksystä ja keväästä)

Onnellisuutta ja uuden vuoden tavoitteita

Viime viikonlopun vietin mieheni kanssa Rukalla, kun joululahjaksi sain ko. mieheltä lahjakortin joka oikeutti kahden yön majailut Rantasipi Rukahovin sviitissä kahdelle, sekä minulle jalka- ja kasvohoidon. Huomattuani että hotellin läheisyydestä löytyi paikka, joka tarjosi kuumakivihierontaa kokeiluhintaan 20€/20min varasin itselleni ajan sinnekin. Kun kerran hemmotellaan, niin hemmotellaan sitten kunnolla. :) Kuumakivihieronta oli mahtavaa! En tiedä onko se samanlaista joka paikassa, mutta ainakin tuolla tykkäsin. Aluksi sain lämpötyynyn alaselälle ja sitten oli ensin ihan perushierontaa käsin. Sitten minua hierottiinkin niillä kuumilla kivillä ja se oli mahtavaa. En ole uskaltautunut maksamaan kuumakivihieronnan kallista hintaa, ensinnäkin siksi että minun lämmin on monelle muulle kuuma. Enkä siis haluaisi maksaa siitä, että minua hierotaan minun mielestäni lämpimillä kivillä, vaan niiden pitää olla kuumia, niinkuin nimessäkin luvataan. Tämä ei pettänyt odotuksia ja saatanpa käydä vastakin.

Jalkahoito oli yhtä ihanaa kuin aina ennenkin, kasvohoito oli minulle ensimmäinen ikinä. Makasin lämmitetyllä vesipatjalla, samalla kun joku pesi ja hoiti kasvojani. Tykkäsin kyllä tästäkin. Ja kuulemma se tuli tarpeeseenkin, minulla on kuulomma ihan liian kuiva iho, täytyy yrittää kunnostautua sen hoitamisessa.

Vähän isompia lumiukkoja oli Rukalla vastassa.

Pohdin omaa onnellisuuttani matkalla Rukalle. Lähdimme kotoa torstaina ja olimme äitini luona yön, pääsimme perjantaina lyhyemmällä ajomatkalla. Kävimme torstaina Zeppeliinissä, mies etsimässä itselleen uusia housuja ja minä kävin ottamassa passikuvat, että pääsee tarvittaessa ulkomaille. ;) Kun palasimme autolle, mies esitteli ostamansa uuden takin. No, minä tästä masennuin aivan täysin, miehellä kun oli jo entuudestaan siisti takki, kun taas minulla oli miesten takki, joka on ihan liian iso minulle joka paikasta muualta paitsi hartioista. Kävimme sitten vielä katsomassa, että olisiko siellä mahdollisesti minullekin takkia. Ja kannatti käydä, 70€ siitä köyhdyin, mutta nyt on naisten takki ja vieläpä koossa 46! En edes muista, milloin olisin edes kokeillut päälleni takkia koossa 46. Jos on ollut naisten takkeja, olen kokeillut kokoa 48, eivätkä ne oikein ole olleet mukavia päällä. Hartioista puristaa, vatsasta puristaa jne. Mutta nyt, 10kg pienempänä takki sopi. Ensimmäinen kokeilu (myöskin kokoa 46) sopi muuten, mutta käsiä en saanut nostettua juuri minkään vertaa.

Rukamaisemaa. Koko viikonlopun satoi lunta, sähkötkin olivat lauantai-iltana poikki.

Tässä vaiheessa on hyvä ehkä kertoa, että minä en tykkää ostoksilla käymisestä. En tykkää vaatteiden sovittamisesta ja etsimisestä. Olen itkenyt, kun olen yrittänyt löytää itselleni sopivia uusia farkkuja. Olen myös monta kertaa tyytynyt vaatteeseen, mistä en pidä, koska se nyt vain löytyi äkkiä ja mahtui, eikä maksanut kovin hirveästi. Mieheni on kyllä ollut tässä asiassa mahtava. Etsimme minulle farkkuja (tästä tapahtumasta on jo aikaa) ja minua tympäsi. Koska olin jo sovittanut muutamia, eikä mikään passaa. Sovituskopissa on kuuma ja kaikki maksaa liikaa, näyttää rumalta tai ei istu. No, mies kantoi niitä housuja minulle sovitettavaksi ja yritti rauhoitella. Samoin kävi tässä takin ostamisessakin. Mies näytti takkeja ja etsi oikean koon. Ja päästiin kahdella kokeilulla. :)

Olen siis erittäin onnellinen, olen onnistunut muuttamaan elämäntapojani ja laihtumaan, voin fyysisesti paljon paremmin. Olen myös onnellinen perheestäni, miehestäni, koirastani, autostani joka toimii eikä vaadi kalliita remontteja, kuin myös siitä, että olen onnistunut karsimaan vanhoja vaatteita ja tavaroita pois. Odotan innolla kesää, minulla on uusi pyörä jolla kukaan ei ole vielä ikinä ajanut. Ja on tässä tullut tehtyä muitakin tavoitteita!

Siskoni kertoi minulle hänen ja kaverinsa keksimästä aikeesta, kirjoittaa vuodelle 2015 lista, jossa on niin monta kohtaa kuin ikävuosia tulee tänä vuonna täyteen. Listaan kerätään asioita jotka haluaa tehdä/kokea tämän vuoden aikana. Minäkin ajattelin tämän olevan hyvä idea ja keräsin listaa, sain siihen kuusi kohtaa:

1.Lue 12kirjaa
2.Laihdu 7kiloa
3.Matkusta jonnekin uuteen paikkaan
4.Maksa opintolainaa
5.Pyöräile 350km
6.Ompele.

Kohta yksi on alkanut hyvin, yksi kirja luettuna. Kohdan kaksi työstäminen alkoi taas tänään, ei ole enään ylimääräisiä herkkuja! Kolmas kohta tulikin jo täytettyä, Rukalla en ole aiemmin käynyt. :) Näiden lisäksi olen ajatellut samoja asioita listaan, kuin siskonikin, tee jotain uutta, eräretkeilyä jne. Mutta tämä reissu avasi silmäni, en tarvitse tämän pidempää listaa. Kävin kasvohoidossa, mikä oli minulle uutta. Eräretkeilyä tulee tämän miehen kanssa harrastettua, oli se asia listoissa tai ei. Ja muutenkin, koska koen elämäni sujuvan hyvin näinkin, en ehkä tarvitse 24kohdan listaa suuntaamaan miten tämän vuoden kulutan?

Ehkä siis elän, olen. koen ja kirjoitan listaa sitä mukaa, kun asioita tapahtuu! Ehkä en kirjoita listaa mihinkään paperille yhtään kohtaa enempää, ehkä kirjoitan uudet asiat tänne ja täältä pääsen niitä vanhuuden päivilläkin lukemaan. Tai sitten en kirjoita mitään, elämä näyttää!

Lomalle lähtöpäivä, autokin koristeltuna. :D

Hassunhauska elämä!

Tänään olen ollut äärimmäisen onnellinen, mutta myös erittäin turhautunut. Onnellinen, koska tein hyvän teon, pääsin hotellilomalle Rukalle, pääsin kokeilemaan kuumakivihierontaa ja elämä nyt vain hymyilee. Pari vuotta sitten, jos joku olisi sanonut että sitten parin vuoden päästä olet niin onnellinen että pelottaa, olisin ehkä nauranut itseni hengiltä. Silloin ei elämässä näkynyt hopeareunuksia, mutta nyt on kaikki toisin. Minulla on työ, minulla on tulevaisuuden suunnitelmia. Suunnitelmista huolimatta en yritä elää tulevaisuudessa, vaan pystyn elämään tässä hetkessä.

Asiat jotka turhauttavat, ovat erittäin pieniä, kuin hiekkaa kengässä. Otin reissulle mukaani mekon, mutten huomannut ottaa sopivia kenkiä. Mies on naimisissa puhelimensa kanssa, mutta sen tiesin tapahtuvan vääjäämättä. Sitten, kaiken murtava tapaus, en saanut otettua itsestäni itseäni miellyttävää kuvaa. :D Kyllä, tämä oli musertavinta tänä päivänä. Nakkasin puhelimen pois, nappasin kalenterini käteen ja avasin sen sattumanvaraisesta kohdasta. Minulla on positiivarit.fi sivuilta tilattu onnistujan päivyri. Sivun ylälaidassa odotti teksti: "Saadaksesi sen mitä haluat, lakkaa tekemästä sitä mikä ei toimi." Nauroin ääneen, lopetin siis kuvien oton ja lähetin pari otosta siskolle, vääntelin muutamat duckface kuvat ja löysin ehkäpä jonku otoksen joka minullekkin kelpaa. Ja näin elämä näyttää mihin suuntaan kulkea. :)

Kuvapläjäys

Eilisestä alkaen olen lomalla 10päivää. Eli 27päivä vasta seuraavan kerran töihin. Jotakin järkevää tähän täytyy koittaa keksiä, ettei mene ihan nukkumiseksi ja lekotteluksi. Vaikka harvemmin tuota tulee ihan lekoteltua, yleensä tekemistä on vapaapäivillekkin ihan liikaa. Tänään on kuitenkin ollut ihan rento päivä, vähän pyykkäystä, vähän leipomista ja ulkoilua. Hyvä päivä takana siis. :)

 Maapähkinäkeksejä, niiin hyviä ja vieläpä helppoja tehdä! Koska vapaapäivänä voi aina leipoa. Ja koska nämä nyt vaan on niin hyviä :)

Sitten kuvia tästä minun ulkoilukaverista:

Pelästyessään strutsi työntää päänsä kuoppaan!

"Wihii, keppi!"

"Jos vähän leikittäis?"

Tai sitten paljon! Riemulla ja ilolla!

"Mitääää, joko saa mennä?"

Pihatie

Jumppajumppajumppa! 

Kaivankaivankaivankaivan. 

Rakastan kyllä tuota elukkaa! <3

Näin epäonnistut raakaleivonnassa osa 2

Toisena kokeiluna kirjasta oli mustikkapiirakka (Kirja: Raakaleipurin parhaat kakut, Maria Lönnqvist) Koska eihän ensimmäisestä yrityksestä saa, eikä voi, vielä masentua. Uuden oppiminen vie aikaa. No eipä siinä. Edellispäivänä laitoin cashewit likoamaan ja mittailin kaikki ainekset valmiiksi. Mutta ärsyyntyminen alkoi jo tästä. Ensimmäinen virke ohjeessa kuuluu näin: "Jauha kookoshiutaleet monitoimikoneessa tai vahvalla tehosekoittimella jauhoksi." Voi elämäni kivet ja kävyt sentään. Miksei ohjeessa voi suoraan lukea että siihen tarvitaan kookosjauhoja? Miksen voinut lukea reseptiä sen vertaa, että olisin älynnyt ostaa niitä jauhoja?? Koska katsoin vain tarvikelistaa.. Oppia ikä kaikki!

No, seuraavana päivänä piirakkavuoka esille ja ei muutakuin kokeilemaan! Jälleen on pohjan koostumus hyvä, ´kun siitä saa pyöritettyä pallon joka pysyy kasassa.` Palloa en taikinasta saa, mutta on tässä sentään taateleita, että koostumus on parempi kuin ensimmäisessä kokeilussa. Loppujen lopuksi saan lusikan mallisen palasen pysymään läjässä, kelpaa minulle. Pohja maistuu vahvasti kookokselta, tähän mennessä tykkään tästä reseptistä. Täyte on helppo, soseutettuihin mustikoihin sekoitetaan psylliumia. Pohja on paineltu vuokaan, nyt levitän päälle mustikkasoossin ja tunnen onnistumisen iloa, ei nämä kaikki olekkaan niin vaikeita!

Sitten vielä kuorrute. Kirjan kuvassa on kaunis, vähän mustikan sävyinen vaahto. Minä saan omani näyttämään kaurapuurolta ja tyydyn siihen. Reseptissä ei puhuta mustikoista, mutta miten cashewpähkinöistä, hunajasta, sitruunamehusta, vaniljasta ja suolasta tulee mustikan sävyinen vaahto? En jaksanut ilmeisesti tarpeeksi kauan sekoittaa, ilmeisesti en omista tarpeeksi tehokkaita koneita raakaleivontaan, mutta sain puuropäällysteisen mustikkapiirakkani valmiiksi. Annoin sen olla jääkaapissa jonkun tunnin ennen maistamista.

Puuropäälysteistä mustikkapiirakkaa anyone?

Maistoin ensin pelkkää pohjaa (koska en saanut kokonaista palasta kerralla leikattua, piti murustella loput palasesta lautaselle) ja se oli edelleen hyvää. Sitten otin palasen jossa oli kaikkea. Päällinen on puuroa. Se maistuu pähkinälle, mutta koostumus on puuroa. Eikä piirakassa maistu mustikka mielestäni juuri lainkaan. Ensi kerralla laitan enemmän mustikoita täytteeseen ja laitan niitä varmasti myös kuorrutteeseen. Ja ehkä vatkaan pari tuntia sitä kuorrutetta jollakin, että siitä ehkä tulisi jotain vaahdon tapaista. Ehkä. Ehkä en lisännyt tarpeeksi vettä, jotta siitä olisi tullut vaahtoa, who knows. Syötyä piirakka tulee kuitenkin varmasti, koska voin syödä sitä vaikka aamupalaksi, eikä siitä tule huonoa omaatuntoa. Ei sokeria (hunajaa joo), ei voita, ei vehnäjauhoja, eli tämän täytyy olla terveellistä. :D

Tässä vielä kirjan resepti, jos joku tahtoo kokeilla:

Kookosmurupohja
5dl kookoshiutaleita
1dl taateleita
ripaus vuorisuolaa

Metsämustikkatäyte
3dl metsämustikoita
2rkl psylliumjauhetta

Vaniljakuorrute
4dl cashewpähkinöitä
1/2dl hunajaa
1 sitruunan mehu
1tl aitoa vaniljajauhetta
ripaus vuorisuolaa

Jauha kookoshiutaleet monitoimikoneessa tai vahvalla tehosekoittimella jauhoksi. Lisää joukkoon taatelit ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Jos taatelit ovat kovin kuivia, liota niitä hetki vedessä. Seos on sopivaa, kun voit pyörittää taikinasta pienen pallon, joka pysyy kasassa. Painele seos tiiviisti piirasvuoan pohjalle sekä noin 2 cm ylös reunoille.

Soseuta mustikat. Sekoita huolellisesti joukkoon psyllium-jauhe. Levitä täyte pohjan päälle.

Sekoita vaniljakuorrutteen ainekset vahvalla tehosekoittimella sileäksi seokseksi. Malta sekoittaa seosta tarpeeksi kauan, jotta cashewpähkinät liukenevat täysin. Lisää tarvittaessa tilkka vettä. Cashewpähkinöiden liottaminen vedessä etukäteen pehmentää niitä ja helpottaa sekoittamista. Levitä kuorrute piiraan päälle.

Koristele mustikkapiiras tuoreilla marjoilla. Näin se on heti valmis tarjoiltavaksi. Piiras säilyy jääkaapissa noin viisi päivää.

Kirja nro 1

Päätin lukea vuoden 2015 aikana vähintään 12kirjaa ja kirjoittaa niistä jonku sanan tänne blogiinkin, niin onpahan jotakin mistä kirjoittaa. Ensimmäisenä teoksena oli 2013 vuonna joululahjaksi saatu:

Erittäin mukaansatempaava teos! Tästä on tehty elokuvakin ja näkyi löytyvän makuunin nettivuokraamosta.. Saapa nähdä uskallanko katsoa. Mutta kirjasta!

Kieli on sujuvaa, sopivasti aikuismaista ja kevyttä. Tämän luki todella nopeasti. Kertoo 42-vuotiaasta Helistä, saksankielen opettajasta, joka on todella rakastunut aviomieheensä, mutta joka ei vaikuta enää olevan kovin rakastunut Heliin. Heli yrittää saada suhdetta toimimaan jopa toisen miehen avulla. Kuinka kirja sitten päättyy, sen jätän jokaiselle kiinnostuneelle selvitettäväksi.

En ole koskaan pitänyt kirja-esitelmistä joita koulussakin piti useita tehdä. En minä haluaisi lukea kirjaa, jonka juonen joku toinen minulle täydellisesti esittää. Tästä kirjasta en tiennyt aluksi mitään. Sain sen lahjaksi ja takakannessa lukee: "Terävän humoristinen romaani iskee siekailematta uuvahtaneen avioliiton kipupisteisiin." eli ei kerro hirveästi mitä kirjassa tapahtuu. Kansikuva sen sijaan kertoo minulle enemmän. Alemmassa kuvassa tylsistyneen näköinen nainen odottaa kun mies ottaa kuvaa ruoastaan, kun ylemmässä kuvassa sama nainen on erittäin onnellisen näköisenä toisen miehen alla. Tätä kirjaa uskaltaisin suositella ihan kaikille, koska kukapa ei pitäisi mukaansatempaavasta tarinasta?! (No vaikkapa oma mieheni ei pitäisi, hän ei lue kirjoja. Ikinä.)

Mieheni tykkää katsoa elokuvia, minäkin tykkään niitä katsoa hänen kanssaan. Mutta viimeksi kun katsoimme elokuvaa, en voinut olla miettimättä kirjoja ja lukemista. Lukemisen into on ollut hukassa monta vuotta, toivon että tänä vuonna se taas löytyy. Ainoa ongelma on se, että mitä enemmän luen kirjoja, sitä vähemmän saan irti elokuvista. Ne kun eivät millään yllä samaan tajunnanräjäyttävyyteen, kuin yksikään kirja.

Näin epäonnistut raakaleivonnassa, osa 1

Sain joululahjaksi kirjan "Raakaleipurin parhaat kakut", kirjoittajana Maria Lönnqvist.
Ihania, terveellisiä reseptejä ja joulun aikaan luinkin kirjan melkolailla kannesta kanteen. Valitsin myös reseptejä, joihin ei tule kovin erikoisia aineksia, reseptejä, joita voisin siis kokeilla. Päätin kokeilla ensimmäisenä Marjaunelmakakkua, johon tuli täytteeksi banaania, mustaherukoita, kaakaovoita ja pähkinöitä, kuulostaa niiiiin herkulliselta!

Ja toki näyttääkin älyttömän hyvältä!

Pohjan ainekset, mantelit, mulperinmarjat ja mausteet, jauhetaan tasaisesti yhteen. Ookoo, onnistuu. Mutta seuraava aiheutti ongelmia: "Seos on sopivaa, kun voit pyörittää taikinasta pienen pallon, joka pysyy kasassa." No ei muuten pysy kasassa! Liekkö ohjeessa tarkoitettu tuoreita mulperinmarjoja? Itse en ole löytänyt kuin kuivattuja, ja ainakaan näistä minun marjoista ei manteleiden kanssa tullut taikinaa, vaan ennemminkin jauhoa. Tässä vaiheessa päätin soveltaa ja lisätä seokseen hieman vettä. Nyt siitä tuli taikinaa, joten ei muutakuin levittämään vuoan pohjalle!

Täytteen tekeminen oli helppoa, kaakaovoi sulatettiin, jonka jälkeen kaikki vain sekoitettiin sileäksi seokseksi. Herkullisen makuinen ja värinen täyte levitettiin pohjan päälle. Sitten kakku pakastimeen ja kookosvaahdon kimppuun.

Ohjeessa oli 2purkkia (8dl) kookosmaitoa. Ostin tämän määrän, mutta kaikkea en käyttänyt, sitä oli omaan makuuni ihan liiaksi. Enkä kyllä saanut vaahtoa, vaan ihmeellistä mössöä aikaiseksi! :D Ehkäpä kookospurkin nestettä tuli mukaan ja se vaikutti jotenkin, tai sitten en vain jaksanut vispata tarpeeksi. Ensi kerralla uusi yritys.

Eh eh, heh heh.. :D Ihan hyvän makusta mössöä, vaikkei herkulliselta näytäkkään.

Kakun ulkonäkö muistutti vähän hiekkalaatikolla tehtyjä leivoksia, mutta maistui hyvältä! Seuraavana päivänä kakku myös lillui vedessä, jota lisäsin taikinaan.. Eli olisi varmaan pysynyt sitten kasassa ilmankin? No kuitenkin kaiken söin ja nautin suuresti! Täyte oli niin suurenmoisen hyvää, että se pelasti tämän kakun aivan yksinään. Eli epäonnistuminen on hyyvin helppoa, ei muutakuin noudatat ohjeita! :D

Ihana elämä

On tullut taas taukoa tähän kirjoitteluun, koska joulu (aikaa ilman tietokonetta ja puhelinta), koska mies on ollut lomalla (en osaa keskittyä tähän kirjoittamiseen jos hän on kotona, hullua) ja koska olen ollut viikon ties minkä taudin kourissa (alkaa onneksi helpottamaan).
Olen yrittänyt kirjoittaa listaa vuodelle 2015, listaa asioista jotka haluaisin tehdä/kokea tänä vuonna. Asioita pitäisi kerätä 24, koska niin mones vuosi minulla on tässä elämässä menossa. Huh, kohta viiskymppinen! :D

Näin viime viikonloppuna ammattikoulun aikaisia kavereita, minä ja kolme ihanaa naisihmistä kokoonnuimme juoruamaan. Oli mukavaa, haluaisin nähdä useamminkin. Mutta jokaisella on omat työnsä ja kiireensä, eikä kulkeminen ole ilmaista. Mutta olen myös tekemässä läpimurron, minulla on ihminen täällä Kestilässä, joka haluaisi että menisin käymään hänen luonaan. Joku tahtoo minut käymään, eikä asu yli 100km päässä! Se on harvinaista herkkua.

Asiasta puuhun, haluaisin muuttaa omaan kotiin. Haluaisin että keittiön kaapit pursuaisivat pähkinöitä ja luomua ja gluteenitonta ja tehosekoitin vois olla esillä koko ajan ja ja jajajajaja... Toisaalta olen hirveästi karsinut omia tavaroitani (siltä se tuntuu), mutta silti tuntuu että romun määrä on vakio, jota ei voi muuttaa vaikka kuinka yrittäisi. Karsin vaatteita pois rankalla kädellä, kun löysin uusia alennusmyynneistä, mutta vielä tämän jälkeenkin löysin Erätukusta fleecekerraston joka nyt oli pakko ostaa, että kesän polkupyöräreissulle löytyy joku lämmin, mutta kevyt paita mukaan... Eiköhän tuon olisi voinut ostaa sittekin, jos se kerran on pakko olla mukana?! Haluaisin kyllä vieläkin karsia tavaraa, siitä tulee jotenkin helpottunut olo. Ja toisaalta on helpompi sitten muuttaa siihen omaan kotiin, kun roudattavaa tavaraa on vähemmän.

Mutta joka kerta, kun istun tietokoneen ääreen niin selaan nettikirppiksiä ja etsin ihania purkkeja (joita tarvitsisin), selaan tarjoukset koiranruuista ja -leluista, googlettelen mistä löytyisi halvimmalla uusi kahvakuula (ennen tätä kolmen viikon taukoa alkoi nykyinen tuntumaan kevyeltä) ja kaikista pahinta on se, että minä oikeasti ostan yleensä joka kerta jotakin. Kun entistäkin on liikaa ja siitä pitäisi päästä eroon. Ennen joulua siivoilin laatikoitani ja otin tavoitteeksi että joka ainoasta laatikosta, pussukasta ja hyllystä mitkä siivoan, pitää löytyä vähintään yksi asia joka lähtee pois. Ja löytyihän niistä, vaan vieläkin jäi kun ahistaa tämä tavaramäärä. Ei taida löytyä päätä eikä häntää tälle kirjoitukselle, onneksi se ei haittaa :D

En ole kolmeen viikkoon joogannut, enkä treenannut. Joulun aikaan kävin kyllä todella hyvin lenkeillä koiran kanssa ja ehkä siksi (ja pienellä miettimisellä mitä suuhuni laitan) ei ole paino karannut aivan taivaisiin. Tänään kesken päivän otettu punnitus vaatteet päällä näytti 95kg. Ensi viikon menen vielä lepsummin (koska viikonloppuna reissu, mun joululahjani<3 ) mutta sitten voisin siirtyä dieettiohjeiden noudattamiseen. Koska se toimii ja koska en ole tyytyväinen itseeni vielä.

Tälle tekstille ei nyt löyvy punaista lankaa, eikä edes yhtään kuvaa, niin taidanpa kipaista vintiltä jonku laatikon tänne alas ja otan tavoitteeksi hävittää siitä kaksi tavaraa. :)