Huoh, ystävänpäivä.

Aamulla ensimmäisenä sain lukea tekstiviestin rakkaalta mieheltäni, jossa hän kysyi olisinko kuskina hälle tänä iltana. Olipas mukava herätä tähän ihanaan ystävänpäivään (huomaa sarkasmi)! En ole myöskään saanut halauksia enkä suukkoja. Ystävänpäiväkortteja olen saanut kaksi, äidiltä ja kummitädiltä. Jei, olenpa suosittu. Eikä sillä, en odottanutkaan mitään korttitulvaa, ei niitä ole ikinä ennenkään tullut. Toivotuksiakaan ei ole tullut, muuta kuin niiltä keille olen kortin laittanut.

En ole käynyt missään, en ole tehnyt mitään erikoista. Olen syönyt ruokaa minkä olen aiemmin viikolla tehnyt ja olen ollut erittäin masentunut tästä saakelin vaaleanpunaisesta ja ihanasta päivästä. Eipä siinä, sain kyllä mieheltäni kolme vaaleanpunaista ruusua ja rasiallisen sydämen mallisia suklaita, mutta BLAAH! Kuinka ihanaa, olisikaan ollut vaikka tehdä ruokaa yhdessä, jotain erilaista ja hyvää. Tai vaikka käydä yhdessä hiihtämässä? Tai lenkillä? Tai katsoa joku hyvä elokuva? Tai halata joka kerta kun näkee toisen.

Mutta ei, tämä ei nyt mennyt niin. Toinen vaihtoehto mitä ajattelin, olisi ollut se, että olisin lähtenyt vaikkapa kiertämään kirpputoreja jonkun kaverin kanssa. Olisin ollut valmis ajamaankin sen tähden jonnekkin kauemmas. Mutta eihän se semmoinen käy päinsä. Ne muutamat kaverit mitkä minulla on, viettävät tätä päivää puolisoidensa tai lastensa kanssa tai töissä tai ovat liian kaukana. Eikä niissä kavereissa ole sellaisia, ketä kiinnostaisi kiertää päivä kirpputoreja.

Olisinhan voinut mennä yksin, mutta ajattelin että olisi väärin lähteä viettämään ystävänpäivää yksin ja jättää mies puuhailemaan omiaan. Mitäpä suotta, olisin vain lähtenyt heti aamulla herättyäni, mies olisi ollut varmasti ihan yhtä innoissaan lähdössä baariin, vaikkei olisi nähnyt minua koko päivänä. Onhan hänellä siellä kivaa, ilmeisesti on rahaa juoda ja kavereitakin sieltä hänellä löytyy. Sekään ei passaa että odotan jossakin muualla sillä aikaa kun hän viettää kivaa iltaa baarissa.

Tällä hetkellä, elämä ei ole taaskaan kivaa.

Voinko vain syödä itseni valtavaksi, muuttaa Japaniin ja ruveta sumopainijaksi? Tai ehkäpä säästän ensi vuoden ystävänpäiväksi vähän rahaa, menen jonnekin hotelliin, olen koko päivän hierottavana ja erilaisissa hemmotteluhoidoissa ja käyn ehkä teatterissa tai elokuvissa ja juon kallista viiniä tai shamppanjaa, ilman puhelinta, ilman kavereita, ilman miehiä. Sounds like a plan to me.

Ei elämä aina suju.

Nyt on ollut taas tämmöinen kausi, kun elämä ei oikein ota sujuakseen. Tuntuu että pienimmätkin asiat vaativat hirveitä ponnisteluita, eikä suuremmista asioista kannata edes haaveilla. Päivällä oli loistava olo, hirveistä selkäkivuista huolimatta, mutta heti töiden loputtua oli eri meininki. Päivällä päätin, etten osta karkkia tässä kuussa. Koska a)sitä on tullut taas syötyä liikaa ja sokeririippuvuus on päällä lujasti, b) rahaa on tässä kuussa vähemmän kuin viime kuussa, koska ylitin budjettini ja elin säästöistä. Kohta b sinälläänhän ei ole ongelma, eivät ne olleet säästöjen viimeiset eurot jotka käytin.. Silti mieli on huono koska budjetointi ei onnistunut ja säästöön pitäisi saada vähän enemmänkin rahaa, että pääsisi käymään ulkomaanmatkalla mitä on siskon kanssa suunniteltu ja jotta voisin elää kesänkin. Ja miehen kanssa käydään varmasti jollakin reissulla kesän aikana, rahaa tarvitsee, mutta työt eivät ole niin varmalla pohjalla.

Tänä aamuna olin todella väsynyt, selkä on kipeä ja pitää hereillä, särkylääkkeistä ja voiteista huolimatta. Olisin voinut yrittää nukkua aamulla vielä tunnin, mutta päätin pysyä hereillä ja katsoin Netflixistä ohjelmaa samalla kun vetelin aamupala rahkaa suuhun. Olin kahden vaiheilla, joogaisinko aamulla vai joogaisinko illalla. Joogaaminen unohtui ja päätin nukkua päiväunet kunhan tulen töistä. Olenko nyt puoli kahdeksan aikaan illalla sitten nukkunut? En. Ja minua väsyttää, tympäsee, ottaa päähän, masentaa, itkettää ja raivostuttaa.

Töistä päästyäni menin kauppaan ostaakseni hiivan, jonka aamulla unohdin. Olin ärsyyntynyt, väsynyt ja vähän nälkäinenkin, tästä lopputuloksena hiivan lisäksi mukaan lähti myös läjä irtokarkkeja. En ole varmaankaan ikinä ostanut niin paljon irtokarkkeja kuin tänään, tiedä sitten mistä se johtuu. Tulin kotiin, ärsyynnyin lisää, koska olisin halunnut vain mennä yksin jonnekin pimeään pieneen komeroon ja huutaa suoraa huutoa ja lopuksi tuhota komeron. Söin ja selasin sähköpostit ja naamakirjan ja lähdin koiran kanssa ulos. Päästyämme takaisin sisälle ruokin koiran ja rupesin tekemään omaa ruokaani, jonka jälkeen ajattelin katsoa sarjaa samalla kun etsin osoitteet ystävänpäiväkortteihin ja teen vielä yhden joka eilen jäi tekemättä. Samalla sain myös kirjattua kuitit lompakosta budjettitaulukkoon ja vietyä kuolleet tulppaanit biojäteastiaan. Lopputulos: kello on niin paljon että mies on kohta kotona (eli oma aika on ohi ja me-aika astuu voimaan) ja joogaaminen on totaalisesti jäänyt. Eli edelleenkin kiukuttaa ja pahasti.

Sitten kun tämän kiukun läpi ajattelen järkevästi:

• sain tehtyä sen kortin ja etsittyä ne osoitteet
• sain tehtyä ruuan ja rahkat töihin loppuviikoksi
• sain tänään töiden ohessa käytyä apteekissa ja muistin ostaa kaiken mitä pitikin
• tähän mennessä budjetti näyttää hyvältä, eikä tällä viikolla ole tarvetta ostaa enää ruokia
• ruuasta tuli hyvää (harvinaista kun minä kokkaan ilman reseptiä)

Näiden lisäksi huomenna on nyrkkeily ja keskiviikkona hieroja, joten selkäkin tulee kuntoon (pakkohan sen on?!) ja lisäksi olen vihdoinkin keksinyt mitä hommaan miehelle ystävänpäivälahjaksi. Joten miksi olen kiukkuinen ja pettynyt? Olen saanut tehtyä asioita, en välttämättä juuri niitä mitä aamulla ajattelin tekeväni, mutta olen saanut asioita aikaiseksi. Tottakai se masentaa, että ostin ja söin niitä karkkeja, vaikka päätin olla tekemättä niin. Mutta ei kukaan siihen kuollut ja maailma pyörii edelleen. Kukaan ei ole täydellinen ja minäkin teen virheitä, tämä karkkien ostaminen oli virhe, joka nyt vain täytyy hyväksyä ja elää elämää eteenpäin. 

Teksti saattaa olla hyvinkin sekavaa, mutta ei sillä minulle ole väliä. Sillä minun oloni parani huimasti. Ajatukset selkesivät, enkä enää vihaa itseäni. Nyt siirrän särkylääkkeet ja rasvat pois näkyviltä ja joogaan 17minuuttia. Ehkä huomenna joogaan heti aamusta, ehkä en. <3

Emme lopeta leikkimistä koska vanhenemme, vanhenemme koska lopetamme leikkimisen..

Minun piti tänään kirjoittaa niistä pikkuleivistä, jotka ovat vielä leipomatta. Heti aamusta tänään on ollut kurja fiilis. On masentanut, vaikka aurinko on paistanut ja töissä oli hauskoja hetkiä. Keksien leipominen ei ole ollut mukavan kuuloinen vaihtoehto päivän tekemiseksi missään vaiheessa. Mutta nyt, olo on paljon parempi kuin aamulla ja siitä on kiittäminen pikkusiskoani!

En tiedä mitä ihmettä tekisin ilman tuota ihmistä jota niin suuresti rakastan. Toki välillä hävettää, kun minä olen se joka useimmiten pyytää apua, kun en tiedä miten selviän tai mitä teen. Tänään kysyin häneltä, että mitä keksisin, kun on mahtava ilma, aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja pakkasta oli pari astetta. Sain vastauksen lähteä koirani kanssa makkaran paistoon. No, ei hullumpi idea, koira täytyy kuitenkin lenkittää. Mies ei joutanut mukaan, mutta reissu oli mitä mahtavin. Mukana ei ollut puhelinta, ei kameraa, ei musiikkia. Vain minä ja koira ja metsää.

Ulkoilun ja ruokailun jälkeen joutaa jo rentoutumaan.

Emme menneet kauas, koska tässä lähellä on omalla maalla kota, jossa nuotion saa varmasti onnistumaan. Laitoin tulet ja kävin lumikenkäilemässä ensimmäistä kertaa tälle talvea. Välilämmittely kodassa ja makkaran paisto, sitten lähdimme kiipeämään tietä ylöspäin. Oli mukavaa katsoa auringonlaskua, hyppiä lumihangessa ja pelmuta, kuin lapsi tai koira. Oli myös jotenkin hienon tuntuista laskeutua takaisin metsään, jossa oli jo hämärää ja painella kotaan paistamaan toista makkaraa. Kummallakaan meistä ei ollut kiire pois, joten meillähän menikin aikaa. Kolmisen tuntia koko reissulla. Eipä silti, ilman tuota reissua, olisin todennäköisesti masentanut sisällä, katsellut ohjelmia/elokuvaa/pelannut ja tähän aikaan itkisin ja kiukuttelisin koska a) en olisi saanut mitään aikaiseksi, b) olisi nälkä koska syöminen unohtuisi c) olisin kuitenkin syönyt suklaata/pullaa/muuta sokerimössöä ja potisin siitä huonoa omaatuntoa.

Suklaasta tulikin mieleeni, täytyypä katsoa mitä postista hakemastani paketista löytyy ja käydä leipomassa ne keksit! :p

Voi nam minkälaisia herkkuja paketti paljastikaan!

Raakaleivontaan tuli mulpereita, sekä hassel- ja saksanpähkinöitä. Purkki omega-3sia, suolalyhty ja sitten niitä herkkuja! Tyrni-valkosuklaa tryffeleitä, tummalla suklaalla päällystettyjä kirsikoita ja kolmea eri sorttista raakasuklaata: manteli-cappuccino-mulperi, sitruuna-vihreä tee sekä manteli-rusina raakasuklaabrownie. Tummasuklaakirsikat ovat juuri niin täydellisiä kuin nimikin kuulostaa. Ja juuri niin hyvää, kuin uskalsin kuvitellakin! Tyrni-valkosuklaatryffelit taas pettivät odotukseni.. Jotenkin odotin, että siellä keskellä olisi ollut kokonainen marja, mutta tyrnin osuus on mehutiivistettä ja tyrnijauhetta. Syötyähän nuo tulee kuitenkin, vaikkei tyrnin maku minusta tule tarpeeksi esiin. Loput suklaat jätän vielä maistamatta, kun ne keksitkin saa kohta käydä laittamassa uuniin.. <3

Eilen tosiaan törmäsin Amerikkalaiset suklaahippukeksit reseptiin täällä ja välitön himo näiden kokeiluun syntyi. Tuolta kaivelin myös monta muuta herkkua mitä voisi kokeilla, kunhan aikaa on. Omat keksini tein gluteenittomana, maissitärkkelyksen sijalla perunajauhoja ja fariinisokerin korvasin siirapilla. Kekseistä tuli todella hyvän makuisia, mutta.. No, kuva kertokoot:

Keksit siis sulivat yhtenäiseksi levyksi. Ensimmäisestä pellillisestä ei kyllä montaa palasta jäänytkään, kun mieheni ja hänen äitinsä tulivat kanssani koemaistamaan. Ulkonäkö ei siis oikein sovi yksiin maun kanssa. :D Ensi kerralla täytyy koittaa tehdä paljon pienempiä palleroita ja ehkäpä vielä harvempaan pellille. Siinä vain tulee minun ongelmakohtani leipoessa esiin, en minä millään jaksaisi paistaa kovin montaa pellillistä. Nämäkin kun olivat 10min uunissa, niin esimerkiksi neljän pellillisen paistamiseen menee 40minuuttia. Vaan ehkäpä se lopputulos olisi sitten todella palkitsevaa, jos kerrankin malttaisi tehdä ihan rauhassa. Varaisi koko päivän siihen leipomiseen, ei mitään muuta kuin uunin vahtaamista ja tiskaamista! Mutta nyt korkkaan jonkun juoman ja katson miehen kanssa elokuvan. Toivottavasti kaikilla on mahdollisimman ihana viikonloppu edessä! <3

Saavutuksia

Viime maanantai aamuna näytti vaaka ihania numeroita, sen kammottavan ysin perässä tulikin iki-ihana ja kauan odotettu nolla! Olin kyllä äimistynyt, sillä edellisen viikon loppupuoli meni enemmän kuin vähän höpöksi. Aterioita jäi väliin ja suklaa ja viini maistuivat paremmin kuin kasvikset. Loppujen lopuksi päätin vain luovuttaa. En elämäntapamuutosta, vaan dieettiohjeiden noudattamisen. Jos kerran ohjeiden noudattaminen, tai siis niiden noudattamisen yritys, johtaa vain siihen että mässään suklaalla, on varmasti parempi vaihtoehto syödä vaikka hedelmiä silloin kun herkkunälkä yllättää. Ja laittaa rahkaan liikaa marjoja että se on vähän makeampaa, enkä kiellä itseltäni enään hunajankaan lisäämistä rahkaan. Ja ilmeisesti tämäkin on ihan toimiva keino. Aamupäivän ruokailut noudattavat hyvin paljon dieettiohjeita, ihan vain senkin takia että rahkavälipala on helppo ottaa mukaan töihin ja syödä silloin kun siellä on aikaa pitää taukoa.

Masennusjakso alkaa myös näyttämään katoamisen merkkejä. Eniten minua helpottaa, kun pystyn uskottelemaan itselleni, ettei minun ole pakko tehdä jotakin joka päivä. Yritän asettaa yhden tavoitteen päivälle, tämän päivän tavoite taisi olla kesätyöhakemuksen täyttäminen ja lähettäminen. Olen saanut tehtyä sen, mutta olen myös lisäksi hieman askarrellut, pessyt pyykkiä, kantanut projektinojatuolin tyynyt sisälle, tuonut saunapuita sisälle ja tehnyt rahkaa. Olen ylpeä siitä, etten myöskään ole kokenut kiirettä, enkä pakkoa, näitä pieniä askareita tehdessäni. Rahaseurantani on ajan tasalla ja rahan käyttöön on selkeät suunnitelmat, tähän mennessä näyttää hyvältä (niinhän se aina alkukuusta, kun tili tulee loppukuusta).

Huomenna ajattelin pitkästä aikaa leipoa, kun löysin reseptin jota haluan kokeilla ja johon löytyy aineksetkin melkein kaikki! :)

Monta aikomusta, harvoja toteutumisia.

Monen monta kertaa olen aikonut kirjoittaa blogiin. Mieleen on juolahtanut lähestulkoon päivittäin erilaisia tekstejä, jotka tänne kirjoittaisin. Mutta kun tietokone ei ole heti silloin lähettyvillä ja jos onkin, niin ei ole aikaa alkaa tekstiä näpyttelemään. Pitäisikö palkata sihteeri, kirjoittamaan aina kun ideoita tulvii? Tänään aion saada kirjoitettua tämän blogitekstin ja laskettua tammikuun budjetin loppuun ja tulostettua helmikuulle taulukon, pakko vähän tutkia mihin kaikki rahat mystisesti aina katoavat. ;)  Nyt kuitenkin välillä töihin!

Mieheltä saatu kukka, buddha ja vuoden ensimmäiset tulppaanit <3

Ilme kertoo kaiken, nukkuvan koiran kuvaaminen, ei tämän mielestä ole kovin kivaa!

Kello näyttää jo kuutta illalla, jospa nyt kerkiäis vähän kirjoittamaankin. Töiden jälkeen ylläolevan koiraeläimen kanssa tehtiin vähän lumitöitä, tässä talossa on pihaa hirvittävän paljon. Pihatie on varmaan kilometrin mittainen (ehkä pientä liioittelua), eikä me jaksettu koko pihatietä kolata. Koira rupesi repimään lumikolaa, kun yritin pukata lunta kohti penkkaa. Joten piti lopettaa, ennenkuin koiralla menee hampaat tai kolasta lähtee palasia. Tiskasin, suunnittelin imurointia (joogaaminen on niin paljon kivempaa puhtaalla lattialla), hoidin kynnet ja mietin mitä ihmettä tekisin kipeälle selälleni, ettei se olisi ihan näin kipeä. Kaiken nostaminen sattuu ja vaikkei mitään tekisikään, olo on tukala. Eilen kävin hierojalla ja ensi keskiviikkona uusiksi, jospa se vähän auttaisi.

Kaverini lähetti minulle facebookissa linkin, josta paljastui erään kuljetusfirman rekrypäivä, tai siis lomake jolla pystyy lähettämään hakemuksensa. Kyseessä on kesätyö ja nykyinen työsopimukseni loppuu 15.5.2015. Aion hakea ja olen äärettömän kiitollinen ja onnellinen mikäli pääsen edes sinne rekrypäivälle. Tietenkin se töihin pääseminen olisi mahtavaa, palkkakin on hieman eri luokkaa entä näissä avustavissa keittiöhommissa. Tuntimääräkin toki on isompi, mutta työ olisi sellaista mistä todella nautin, mitä todella haluan tehdä. Olen myös nauttinut nykyisistä lyhyistä työpäivistä ja helpoista työtehtävistä, mutta olisi ihan mukava kohdata välillä vähän haastettakin.